torstai 24. tammikuuta 2013

Talven lämpimimmät Villapaita ja sukat

Villapaita ja sukat tämän talven pakkasille

Villapaita on tehty Ruttunutun-blogista löytyneellä ohjeella ilman kuviointia. Pidän ohjeesta paljon, sillä se on helposti muunneltavissa ja pitäjälleen sovellettavissa.
Lankana olen käyttänyt ihanan pehmeää Dropsin Alpackaa. Ajattelin, että ehkä se ei ole kaikkein kestävin sukkalanka, mutta ei meidän kovalla käytöllä ainakaan vielä ole puhki mennyt ja niiiiiiiin ihanan pehmoinen, ettei poikakaan valita sen kutittavan. Sukat on tehty omalla mutu-tuntumalla ja välillä jalkaan kokeilemalla.

Näille on ollut tänä talvena käyttöä! Ehkä ensi talveksi voisi tehdä poolokauluksen.

 

Kierrätys farkut


Kierrätys farkut lapselle
Nämä, päällä niin ihanan pehmeät, farkut on tehty pojalle isänsä farkuista.
Aikuisen miehen farkuista saa mielestäni vielä taitavasti leikkaamalla 110 cm lasten farkut. Nämä farkut ovat kokoa n. 104 cm.
Valmiit saumat on käytetty hyväksi, mutta miesten farkkujen taskut olivat epäsopivat ja ulos törröttävillä neppareilla koristeltu, joten jätin ne lisäämättä.
Housut ovat pojan mieleen ja koska ovat niiiiiiiiin pehmeät sopivat hyvin myös toppapuvun alle ja poika itse tykkää!
Taskut kuitenkin piti olla – se on kriteeri nykyään meillä – ja mielellään isot taskut, että niihin mahtuu paljon leluja! Taskut on näissä farkuissa tehty joutofroteesta ja resoria ovat lahkeensuut ja vyötärö.
Laitan vielä kuvia housuista pojan yllä, kunhan ’mallini’ on yhteistyöhaluisempi.


Tupsupipo kummitytölle


Tupsupipo kummitytölle
Tämä tupsupipo on tehty kummitytön väritoiveiden mukaan samalla idealla kuin pojan tupsupipo aikaisemmassa postauksessani.


 



Makeat värit!

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tiskirätistä keittiöliinaksi


                            Tiskirätistä keittiöliinaksi


Tämä on tehty ihanan ihanasta HANKO-langasta.
Löysin täällä blogi-viidakossa seikkaillessani kuvia jonkun tekemistä Hanko-tiskiräteistä. Ihastuin väreihin ja ostin langat, mutta en minä raskinut lankoja tiskiräteiksi kutoa J



Tämä keittiöliina onkin monikäyttöinen: ei näy roiskeet helposti, toimii uunikintaana ja välillä voi pyyhkäistä roiskeet pöydältä. Kätevää!
Löysin Hipun-blogista (opettelen vielä joku päivä tekemään linkityksen) virkattujen tiskiliinojen vertailua ja ilmeisesti tämä puuvillainen ei välttämättä paras tiskirätti olisi ollutkaan.
Tarkoituksena olisi nyt kokeilla noita hamppu-lankoja.

Sisustusvalot


                                        Sisustusvalot



                            Ihana ’uusi’ keksintö J

Synttärilahja

Synttärilahja
Tämä pienen tytön tunika meni lahjaksi jo jokin aika sitten. Tyttöä minulla ei ollut kenelle kokeilla tunikaa, niin poika kävi tähän hyvin J
 


Kankaita, joista tämä pieni tyttö piti (vaaleanpunainen, violetti jne.) Ei minulla myöskään kovin paljon ollut, mutta aika tyttömäinen tästä kuitenkin tuli.
Ensimmäistä kertaa olen myös aivan tyytyväinen kaulukseen – jostakin syystä ne tuntuvat olevan paitojen teossa minun kompastuskiveni.

torstai 3. tammikuuta 2013

Tuunausta - pöytä ja tuolit

Tuunausta – pöytä ja tuolit

               (tähän yölliseen projektiin tarvittiin
kahvia J
- ihanan savimukin taiteilija June Macdonald
- the beautiful coffee cup is
made by June  Macdonald)

Meillä on ollut lapsen huoneessa IKEAN-perussetti; pöytä ja tuolit. Tutuilta saadut ja ihan toimivat, vaan ei koskaan oikein omalta tuntuneet. Ovat pientä tuunausta jo pidemmän aikaa odotelleet – ja vihdoinkin oli aikaa.













Meillä tykätään tehdä muovailuvahaa ja siksi valitsin pöydän pinnaksi vahakankaan. Kangas on nidottu ’puunitojalla’ kannnen alapuolelle tiukkaan kiinni. Kangasta ostin tarpeeksi myös vaihtoa varten.


Ja tälliset niistä sitten tuli!













Tuolit ja pöytä olivat osin valkoiset jo, kun setin saimme, mutta jo käytössä kellastuneet. Kaapista sattui löytymään inspiraation yllättäessä vain valkoista pohjamaalia – se saanee kelvata. (Ehkä vähän liika valkoista, mutta seuraavan inspiraation iskiessä helppo maalata päälle J )




Kaikki tämä onnistui niin hienosti, että päätettiin apulaisen kanssa maalata vielä pieni kirjahyllykkökin J

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Myssy ja villasukat pojalle




Seuraavaan kolmeen kuukauteen en osta yhtään kerää lankaa tai kankaita, vaan yritän käyttää KAIKEN jo omistamani!

KAIKKI ideat ovat siis tervetulleita J

Myssy ja villasukat pojalle


Etsiskelin ideaa talvimyssyyn itselleni. Löysin muruhutun –blogista ihanan tytön pipon kuvan (harmaan) ja muitaihania -blogista löytyi samansuuntaiseen pipoon ohjekin.

Siis tuumasta toimeen (pienin sovelluksin) ja seiskaveikan jämät käyttöön: mustaa, valkoista ja harmaata. Raitoja siis täytyi olla.

No, piposta tuli sitten pienempi kuin piti, joten noin puolessa välissä muutin ideaani, että teenkin pojalle talvimyssykän – purkaminen kun ei ole minusta kivaa.
Sen lisäksi hommassa kävi vielä niin kuin muitaihania –blogissa mainittiin, että nurjasta puolesta tulikin makeamman näköinen kuin ’oikeasta puolesta’. Tämä huomio näkyy langan vaihtoina tuossa yllä kuvassa.
Lapselle piti pipoon saada toki hieman väriä ja tupsuksi valitsin sinisen niin sopii talvipukuun. – Aika KIVA! Eikä takaosan lankojenvaihtokohtakaan minua häirinnyt – Yllättävää kyllä J

Poikakin piti piposta ja käyttöön meni heti. Vuorittaakaan ei tarvinnut, kun kypärämyssy on – muuten kyllä kutittais.

Pienellä muutoksella blogeista löytämiini ohjeisiin: vastaisuudessa tekisin -  ja tämänkin pipon loppuosassa tein – kavennuksen puikoilla AINA eri kohtaan, ettei tule tuota ’kulmaa’ kavennuksista raitaan. Se häiritsee minua jostakin syystä enemmän kuin langan vaihdot takana. Saattaisi tosin prässäyksellä hieman tasaantua, mutta en kerennyt, kun meni käyttöön heti :)

Pitääpä alkaa nyt miettimään väriyhdistelmää itselleni.

SUKAT

Ja, pitäähän sitä saada villasukat ’mätsäämään’ pipoon – mitä sitten vaikka niitä ei huomaa kuin itse pukiessa J - niin, ja päiväkodin tädit ehkä. Ihan perus raksia samalla langalla kuin pipon tupsu.


Sukat on oikein pitkät kovimmille pakkasille vinkkeleihin tarkoitetut, ja toki kumppareihinkin sopii. Lankana on Kärkkäiseltä ostettu Dropsin lankaa (niin tehokkaasti olen tässä vuoden vaihteessa kutomis/ompelulaatikoitani siivonnut, että kaikki lappuset ovat roskissa). Joka tapauksessa paksuhkoa lankaa ja oikein pehmeää ja paljon villaa sisälsi. yksi kerä maksoin n. 2,10 – 2,30 euroa ja yhteen sukkaan menee lähes yksi kerä, kun varsi on näin pitkä.

Sopiva ja tarpeeseen tehty setti.